Meillä on aina tapana ajatella, että se, joka "jää", on parisuhteen suuri uhri. Tosiasiassa se, joka jää, on täysin passiivisessa tilanteessa ja joutuu käsittelemään voimattomuuden tunnetta.

Miten taistella kumppanin varmuutta vastaan?

Ne, jotka jäävät, joutuvat petoksen tunne vaikka mitään "petosta" ei oikeastaan olisikaan tapahtunut.

Ne, jotka jäävät, tuntevat itsensä tuuliajolle, hylätyiksi, hylätyiksi, rakkaudettomiksi... vailla pohjaa. Jäljelle jääneille jäävät vain kyyneleet.

Joskus, riippuen siitä, miten valmistautumaton tai yllättynyt on uutisesta, tekee mieli jongleerata saadakseen toisen kääntymään takaisin. Mutta se on hyödytöntä.

Onko roistoja ja uhreja?

Teemme sen virheen, että uskomme suhteen jättäneen "olevan hyvällä tuulella". Häntä pidetään tarinan pahiksena, joka aiheuttaa kärsimystä. Mutta näin ei kuitenkaan tapahdu...

Vakaassa parisuhteessa, joka on aloitettu tarkoituksella, että sen tulisi olla mahdollisimman pitkäaikainen, on selvää, että kumpikin liikkuu parisuhteen lujittamisen suuntaan.

Odotetaan, että rakkaus kestää ikuisesti, ja vaikka kuinka seurataan suhteen kehittymistä, rakkaus, himo ja kiinnostus siteen ylläpitämiseen voivat päätyä toiselle puolelle.

Joskus käy niin, että molemmat menettävät kiinnostuksensa vähitellen ja lähes samanaikaisesti, mutta useimmiten kiinnostuksen puute on yksipuolinen.

Kuka lakkasi rakastamasta Se, joka on lakannut rakastamasta, ei haluaisi lakata rakastamasta, mutta se ei ole päätös, se vain tapahtuu.

Hän etsii sisällään pitkään alkuaikojen halua ja intohimoa, mutta ei löydä mitään. Hän kokee suuren ristiriidan ja vaipuu surun tilaan.

Syyllisyys ja turhautuminen

Joka lakkasi rakastamasta myös menettänyt rakkauden ja viettää pitkän aikaa syyttäen usein itseään, ennakoiden kumppaninsa kipua ja haluten välttää tämän loukkaantumista.

Ja usein yritetään kieltää, että tunteet ovat vain haihtuneet pois, uskomalla, että täytyy olla jokin pakottavampi syy. erottaminen että ei riitä, että rakkaus ja halu ovat loppuneet, vaan tehdään virheitä.

Jos joudut tällaiseen tilanteeseen, vältä seuraavia tilanteita, jotta ero ei olisi tarpeettoman kivulias:

• Aiheuttaa steriilejä keskusteluja
• Ulkopuolisen suhteen etsiminen keinona rangaista itseään syyllisyydestä, joka johtuu siitä, että on lakannut rakastamasta kumppaniaan.
• Pakotetun läheisyyden hakeminen todellisten tunteiden ja aikomusten "peittämiseksi".
• Halveksit kumppaniasi tai kohtelet häntä välinpitämättömästi ja kuvittelet, että tämä saa hänetkin lakkaamaan rakastamasta sinua, jolloin päätöksesi helpottuu.

Tällaiset asenteet vain pitkittävät ja korostavat päätöksenteon väistämätöntä tuskaa.

Kukaan ei herää aamulla siihen, että haluaa erota. Tämä on prosessi, jonka toteutamme itse vähitellen.

Ne, jotka käyvät läpi tämän kokemuksen, joutuvat tuskalliseen reflektiiviseen vetäytymiseen, koska heidän on usein vaikea hyväksyä tunteidensa todellisuutta.

Ja kunnes he ymmärtävät, että on mahdotonta jatkaa yhdessä asumista, he surevat rakkauden, yhteisten suunnitelmien ja hankkeiden menettämistä.

On virhe uskoa, että eroa haluavilla "on hyvä mieli". Ero lähtevien ja jäävien välillä on se, että lähtevät kokevat surua ennen kuin ero on todellinen.

Lisäksi tarvitaan rohkeutta kommunikoida kumppanin kanssa ja hallita tasapainoisesti tämän päätöksen seurauksia.

Pienet surutapaukset

Sanonta "kun ei haluta kahta, ei tapella" pätee täydellisesti tapauksissa, joissa halu erota on yksipuolinen. Kun jompikumpi osapuolista tulee ilmoittamaan tästä päätöksestä, se on jo pitkään kypsynyt - ja kärsinyt.

Lähtöä tekevien henkilöiden kokemaa helpotusta ja sitä, että he pystyvät näennäisen helposti käsittelemään asiaa, pidetään usein tunteettomuutena, ja tämä on toinen virhe.

Jokainen kokee omalla tavallaan ja omana aikanaan menetyksen tuskan, ja ensimmäisen iskun jälkeen on aina hyvä muistaa, että kiintymyssuhteissa ei ole takuutodistusta ja vielä vähemmän vanhenemispäivää.

Jopa suhteet, jotka kestävät "kunnes kuolema meidät erottaa", kärsivät matkan varrella pieniä menetyksiä.